Siirry sisältöön.
Helsingin jalankulkijat ry:n logo.

Uusi ääni
kävelylle!

Liity jäseneksi

Koulumatkojen turvallisuutta tukevat ehdokkaat

Julkaistu 31.3.2025. Päivitetty 9.4.2025.

Pyysimme Helsingin kuntavaaliehdokkaita allekirjoittamaan kuntavaaliteesimme koulumatkojen turvallisuuden parantamisesta. Tältä sivulta löydät teesin allekirjoittaneet ehdokkaat, joita on kunnioitettavat 115 kappaletta!

Kuntavaaliteesi

Koulumatkojen turvallisuuden parantaminen tulee ottaa tulevan valtuustokauden kaupunkistrategiaan. Konkreettiset toimenpiteet, joita koulujen ympäristöön tarvitaan (valikoiden kohteen mukaan):

1. Koulukatuihin mallia Pariisista

Pariisissa on hiljattain muutettu jo kahdensadan koulun lähikatu kävelykaduksi. Tavoitteena on tehdä sata koulukatua lisää lähivuosina. Syy muutokseen on ollut halu lisätä lasten koulumatkojen turvallisuutta ja viihtyisyyttä sekä luoda koululaisille mukavia oleskelupaikkoja, joissa voi viettää aikaa koulun jälkeen.

Kävelykaduilla koulujen ympärillä on monia muitakin hyötyjä. Ne vähentävät koulualueen melua ja ilmansaasteita sekä voivat lisätä koulumatkojen taittamista kävellen ja pyöräillen.

2. Toteutuvat ajonopeudet koulujen lähikortteleissa matalammiksi hidasteilla ja kaistojen kavennuksilla

Liikenneturvan selvitys osoittaa, että pelkkä nopeusrajoituskyltti ei aina riitä. Tarvitaan myös rakenteellisia ratkaisuja, kuten hidasteita ja kavennuksia, jotta tilannenopeudet todella pysyvät turvallisina. Risteyskohtien turvallisuutta lisätään esimerkiksi leventämällä jalkakäytävää suojatien kohdalla.

3. Eroon giljotiini-ilmiöstä

Lasten koulumatkojen turvallisuutta on syytä parantaa myös karsimalla sellaisia useamman ajokaistan risteyksiä, joissa niin kutsuttu giljotiini-ilmiö on mahdollinen.

Allekirjoittaneet ehdokkaat

Ehdokkaat ovat aakkosjärjestyksessä etunimen perusteella.

Aino Tuominen

  • Diplomi-insinööri
  • Vihreä liitto

Aiski Ryökäs

  • Järjestöasiantuntija, M.A. Social Anthropology
  • Vihreä liitto

Aleksi Moine

  • Kääntäjä, väitöskirjatutkija
  • Vasemmistoliitto

Alena Markava

  • Kouluttaja
  • Suomen Kristillisdemokraatit (KD)

Alexandr Foy

  • Yhteisötyöntekijä/Samhällsarbetare
  • Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Alviina Alametsä

  • Kaupunginvaltuutettu, mielenterveysaktivisti
  • Vihreä liitto

Amanda Pasanen

  • Ympäristöasiantuntija (FM), Valtuustoryhmän puheenjohtaja
  • Vihreä liitto

Anna Laine

  • ICT-asiantuntija, luottamustoimija
  • Vihreä liitto

Anna-Maija (Annis) Riekkinebän

  • Kasvatustieteen maisteriopiskelija, pääsihteeri
  • Vasemmistoliitto

Annamari Värtö

  • Järjestötyöntekijä, ympäristövaikuttaja
  • Vasemmistoliitto

Annika Rinne

  • VTM, kansainvälisten asioiden asiantuntija
  • Kokoomus

Anton Palmu

  • Sosiaalialan yrittäjä, YTM
  • Vihreä liitto

Antti Aliklaavu

  • Palvelualuepäällikkö
  • Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Antti Poikola

  • DI
  • Vihreä liitto

Arto Haatanen

  • Vertaisohjaaja varastonhoitaja
  • Suomen Kristillisdemokraatit (KD)

Arvind Ramachandran

  • Arkkitehti, kaupunkisuunnittelija
  • Vasemmistoliitto

Auni-Marja Vilavaara

  • Juristi, Helsingin vanhusneuvoston pj
  • Vihreä liitto

Christa Pessi

  • Työsuojeluvaltuutettu, ammattiosaston puheenjohtaja
  • Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Dimitrios Zafiris

  • Nuoriso-ohjaaja
  • Vasemmistoliitto

Eeva Kärkkäinen

  • Varavaltuutettu, valtiotieteiden maisteri
  • Keskusta

Eeva Skult

  • Juristi, OTK
  • Vihreä liitto

Elina Kauppila

  • Järjestötyöntekijä, FM
  • Vasemmistoliitto

Elisa Gebhard

  • Kansanedustaja, juristi
  • Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Emma Heikkilä

  • Väitöskirjatutkija, Kasvatustieteiden maister
  • Vasemmistoliitto

Emma Kari

  • Toimitusjohtaja, kaupunginvaltuutettu
  • Vihreä liitto

Frans Frangén

  • Aktivisti, Queer
  • Vihreä liitto

Galia Suárez Katainen

  • Ravintolayrittäjä, Puoluehallituksen jäsen
  • Vasemmistoliitto

Hanna Hannus

  • Helsingin jalankulkijoiden puheenjohtaja, viestintäpäällikkö
  • Vihreä liitto

Hanna Kuokka

  • Tuottaja, lapsen omaishoitaja
  • Vihreä liitto

Hanna Varis

  • Erityisasiantuntija, YTM
  • Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Hannu Koponen

  • Senior Delivery Consultant, varatyösuojeluvaltuutettu
  • Vasemmistoliitto

Hashem Obaid

  • Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Henrik Nyholm

  • Tradenomi & Vasemmiston puoluehallituksen jäsen
  • Vasemmistoliitto

Ilona Rantala

  • Opiskelija, järjestösuunnittelija
  • Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Jan Österberg

  • Insinööriopiskelija, vahtimestari
  • Vasemmistoliitto

Joanna Lukkarila

  • Luokanopettaja
  • Vihreä liitto

Johanna Harjunpää

  • Kehitysyhteistyön asiantuntija, FM
  • Vihreä liitto

Jouko Muuri

  • Työnohjaaja
  • Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Juhani Räisänen

  • Taiteen tohtori
  • Vihreä liitto

Jukka Kymenvirta

  • Yhteiskuntatieteiden maisteri
  • Suomen Kristillisdemokraatit (KD)

Jussi Chydenius

  • Muusikko, kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsen
  • Vihreä liitto

Kai Ovaskainen

  • Käpylä-Seuran pj., viestinnän vanhempi asiantuntija (eläk.)
  • Vihreä liitto

Kalle Pusa

  • Juristi ja ohjelmoija
  • Vihreä liitto

Katri Myllykoski

  • Laatuasiantuntija, YTM
  • Vihreä liitto

Kimmo Niemelä

  • Helsingin varavaltuutettu, valtiotieteiden maisteri
  • Liike Nyt

Konsta Lindi

  • Kasvatustieteiden opiskelija, kampanjakoordinaattori
  • Vihreä liitto

Krista Lyyränen

  • Sosionomi, muusikko
  • Suomen Kristillisdemokraatit (KD)

Laura Lintula

  • Rehtori, muusikko
  • Vasemmistoliitto

Laura Serkosalo

  • Toiminnanjohtaja, FM
  • Vihreä liitto

Lukas Korpelainen

  • Muusikko (MuM), ajatuspajakoordinaattori
  • Vihreä liitto

Mai Kivelä

  • Kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja
  • Vasemmistoliitto

Maija Karhunen

  • Taide- ja kulttuurialan freelancer
  • Vasemmistoliitto

Maija Rissanen

  • Näyttelijä
  • Vasemmistoliitto

Maiju Salminen

  • Hallinto- ja viestintätyöntekijä, Vasemmistonuorten 2. Varapuheenjohtaja
  • Vasemmistoliitto

Mari Holopainen

  • Kaupunginvaltuutettu, kauppatieteiden yliopisto-opettaja
  • Vihreä liitto

Maria Aarnilinna

  • Peruskoulun opinto-ohjaaja, KM
  • Vihreä liitto

Marja Mäkelä

  • Sosionomi, avustustyöntekijä
  • Suomen Kristillisdemokraatit (KD)

Marjatta Kähkönen

  • Teologian kandidaatti, terveydenhuollon sihteeri
  • Suomen Kristillisdemokraatit (KD)

Martta Ylätalo

  • Taloushallinnon merkonomi, tradenomiopiskelija
  • Suomen Kristillisdemokraatit (KD)

Matti Lehto

  • Sivistysliberaali, lead copywriter
  • Vihreä liitto

Mauri Venemies

  • Varavaltuutettu
  • Suomen Kristillisdemokraatit (KD)

Merja Suominen

  • Toiminnanjohtaja
  • Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Mia Haglund

  • Pohjoismaiden vihreän vasemmiston pääsihteeri, kaupunginvaltuutettu
  • Vasemmistoliitto

Mika Ebeling

  • Pastori, kaupunginvaltuutettu
  • Suomen Kristillisdemokraatit (KD)

Mika Taberman

  • Ohjaaja
  • Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Mirja Kolehmainen

  • Lähihoitaja, yo-merkonomi
  • Suomen Kristillisdemokraatit (KD)

Mirka Haili

  • Projektipäällikkö, sosionomi (ylempi AMK)
  • Vasemmistoliitto

Niklas Carlstedt

  • VTM, yrittäjä
  • Suomen Kristillisdemokraatit (KD)

Noora Laak

  • Arkkitehti, varavaltuutettu
  • Vasemmistoliitto

Olli-Pekka Koljonen

  • Johtaja
  • Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Oona Foster

  • Tasa-arvopolitiikan asiantuntija, FM
  • Vihreä liitto

Otso Kivekäs

  • Kaupunginvaltuutettu, toimitusjohtaja
  • Vihreä liitto

Otto Kylmälä

  • Elokuvantekijä, virkamies
  • Vasemmistoliitto

Outi Alanko-Kahiluoto

  • Kirjallisuuden tohtori, kaupunginvaltuutettu
  • Vihreä liitto

Outi Paulig

  • Yhteiskuntatieteiden maisteri, asiantuntija/eläkkeellä
  • Vasemmistoliitto

Paula Pennanen-Aitta

  • Suomen Kristillisdemokraatit (KD)

Pentti Helin

  • FM, Historioitsija
  • Suomen Kristillisdemokraatit (KD)

Peppi Tervo-Hiltula

  • Sote-järjestön toiminnanjohtaja
  • Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Petra Malin

  • Kaupunginvaltuutettu, kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsen
  • Vasemmistoliitto

Petri Ijäs

  • Viilari
  • Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Petri Parrukoski

  • Eläkeläinen, VTM
  • Vihreä liitto

Piritta Hagman

  • Fysioterapeutti, yrittäjä
  • Vihreä liitto

Pirjo Lonka

  • Näyttelijä
  • Vasemmistoliitto

Reetta Vanhanen

  • Lääkäri, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
  • Vihreä liitto

Reko Ravela

  • Proviisori, väitöskirjatutkija
  • Vasemmistoliitto

Riikka Yliluoma

  • Ympäristöalan erityisasiantuntija, hallintotieteiden maisteri
  • Vihreä liitto

Risto Pöllänen

  • Isä
  • Suomen Kristillisdemokraatit (KD)

Saana Rossi

  • Arkkitehti, kaupunkisuunnittelun tutkija
  • Vihreä liitto

Sakari Bister

  • Opiskelija, museo- ja kulttuurialan työntekijä
  • Vasemmistoliitto

Salla Kuva

  • Varhaiskasvatuksen opettaja, VTM
  • Kokoomus

Salla Merikukka

  • Viestintäpäällikkö, yrittäjä
  • Vihreä liitto

Sameli Sivonen

  • Arkkitehti SAFA, kestävän kaupunkisuunnittelun asiantuntija
  • Vihreä liitto

Sami Mann

  • Vasemmistoliitto

Sami Määttä

  • Suunnittelija, matematiikan aineenopettaja
  • Vasemmistoliitto

Sandra Hagman

  • FT, YTM sosiaalialan AMK-lehtori
  • Vasemmistoliitto

Sanni Koivuluoma

  • Opiskelija
  • Vasemmistoliitto

Satu Ketonen

  • Johtaja, MMM
  • Keskusta

Sini Kaartinen

  • Yhdenvertaisuusvastaava, kulttuurituottaja
  • Vihreä liitto

Sini Korpinen

  • Kaupunginvaltuutettu, viestintäjohtaja
  • Kokoomus

Sofia Lönnroth

  • Översättare, filosofie magister
  • Vasemmistoliitto

Sonja Lindén

  • Terveydenhoitaja (YAMK), lapsiperhetyön asiantuntija
  • Vasemmistoliitto

Sonja Naalisvaara

  • Ympäristötieteen opiskelija, vaikuttamisen ja viestinnän päällikkö
  • Vihreä liitto

Susanna Airola

  • Johtava sosiaalityöntekijä, pappi
  • Vihreä liitto

Susanna Punkari

  • Yhteisöpedagogiopiskelija, restonomi AMK
  • Vasemmistoliitto

Suvi Pulkkinen

  • Johtava asiantuntija, luokanopettaja (KM)
  • Vihreä liitto

Thomas Slätis

  • Viestinnän ja konfliktin asiantuntija, VTM
  • Vasemmistoliitto

Tiina Salo

  • Viestintäsuunnittelija, rakennusalan pienyrityksen osakas
  • Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Titta Hiltunen

  • Kaupunginvaltuutettu, vaikuttamisen asiantuntija
  • Vasemmistoliitto

Toni Pakarinen

  • Johtava neuvonantaja, VTM & KTM
  • Kokoomus

Tua Tapper

  • Terveystieteiden maisteri
  • Vasemmistoliitto

Tuomas Harju

  • Kaupunkitutkija, yrittäjä
  • Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Tuuli Kousa

  • Yrittäjä, juristi
  • Vihreä liitto

Tuulikki Tepora

  • KM, luokanopettaja
  • Suomen Kristillisdemokraatit (KD)

Veli Liikanen

  • Yhteiskuntasuhdejohtaja, biologi
  • Vihreä liitto

Ville Aarnio

  • Talousvihreä filosofi
  • Vihreä liitto