Siirry sisältöön.
Jalankulkijat-yhdistyksen logo. Punaisella täytetty ympyrä, jossa on kermanväriset reunukset. Kävelevät, piirretyt jalat laskeutuvat ylävasemmalta. Ympyrän sisäpuolella, alakaarta mukailee teksti 'Jalankulkijat' suuraakkosin.

Uusi ääni
kävelylle!

Kaupungissa kotona – lasten oikeus turvalliseen tilaan

Julkaistu 22.11.2023

Pihat, leikkipaikat, puistot ja metsät, päiväkodit ja koulut. Näennäisesti monipuolinen lista lasten ympäristöstä kaupungissa, mutta siinäkö todella kaikki? Onko lasten paikka kaupungissa vain neljän seinän sisällä tai aidalla rajatuissa tiloissa?

Kaupunki on myös lasten kaupunki – paikka, jossa lapset voivat kokea yhteyden yhteisöönsä, tutkia ympäristöään ja kasvaa aktiivisina toimijoina. Jotta näin todella olisi, lasten on voitava osallistua ja tuntea kuuluvansa kaupungin elämään kaikin tavoin.

Liikennettä pitäisi rauhoittaa

Erityinen haaste on istuva elämäntapamme. Kaupungeissa yli kolmasosa lapsista kamppailee kuntonsa kanssa. Tämä ei ole vain terveysongelma, vaan sillä on myös yhteiskunnalliset kustannuksensa: 4,7 miljardia euroa vuodessa. ”Liike on lääke”, sanotaan, mutta tämä pätee vain, jos liikkuminen tehdään lapsille mahdolliseksi.

Professori Petri Tapion lausahdus ”liikunta on myös liikennettä, kun se käyttää liikenneväyliä” antaa ajattelemisen aihetta. Kaupungissa lasten on voitava liikkua turvallisesti ilman pelkoa joutumisesta auton alle. Valitettavasti liikenteen aito rauhoittaminen on edelleen tabu. Priorisoimme käytännössä enemmän autoliikenteen läpiajoa asuinalueilla kuin lasten oikeutta liikkua ja elää turvallisesti omilla kotikaduillaan.

Tarvitseeko meidän harkita tiiviiseen ympäristöön esimerkiksi 20 km/h aluenopeutta? Riittääkö sekään todellisuudessa? Ehkä meidän pitäisi pohtia vielä laajemmin. Pitäisikö kotikaduilla olla 15 km/h nopeusrajoitus? Olisiko esimerkiksi pihakaduille paljon nykyistä suurempi tilaus?

Lopulta kyse on arvoistamme. Onko meillä tarve pohtia arvojamme uudelleen? Onko lapsilla aidosti oikeus turvalliseen tilaan kotikaduillamme? "Kaupungissa kotona" ei pitäisi tarkoittaa vain kodin fyysistä sijaintia, vaan myös oikeutta turvalliseen ja monipuoliseen ympäristöön, jossa lapset voivat liikkua ja kasvaa. Kaupunki on lasten koti. Heillä on oltava oikeus kutsua sitä omakseen kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Kirjoittajasta

Kirjoittaja: Martti Tulenheimo.

Hän on jalkakäytävien leventämisestä haaveileva helsinkiläinen perheenisä, joka kannattaa kaikille sopivaa suunnittelua.

Viikon ajatus on kulma ajatuksille jalankulusta. Kirjoittajat ovat yhdistyksen jäseniä sekä vierailevia kirjoittajia.