Siirry sisältöön.
Jalankulkijat-yhdistyksen logo. Punaisella täytetty ympyrä, jossa on kermanväriset reunukset. Kävelevät, piirretyt jalat laskeutuvat ylävasemmalta. Ympyrän sisäpuolella, alakaarta mukailee teksti 'Jalankulkijat' suuraakkosin.

Uusi ääni
kävelylle!

Jalankulkijoiden taiteiden ilta torstaina 17.10. Oodissa

Julkaistu 9.9.2024. Päivitetty 16.10.2024.

Tapahtuma on peruttu vähäisen osallistujamäärän vuoksi!

Tule mukaan jalankulkijoiden taiteiden iltaan, jossa kehitetään yhdessä yhdistyksen ilmettä. Luvassa on myös keskustelua ajankohtaisista aiheista.

Meillä on jo hieno logo ja iskulause, ja aina voi kehitellä lisää.

Tilaisuudessa ei tarvitse tulla valmista, vaan yhteinen tekeminen ja luonnokset riittävät. Voit tulla piirtämään, tekemään graafista suunnittelua, kirjoittamaan, runoilemaan tai esittelemään ja ottamaan valokuvia. Onko pöytälaatikkoon jäänyt käsityö, joka voisi liittyä aiheeseen? Olennaista on, että ne liittyvät jollain tavalla jalankulkuun!

Tämä on myös oiva paikka tuoda ystäväkin mukaan, vaikka hän ei olisikaan yhdistyksen jäsen. Olemmehan kaikki jalankulkijoita.

Tapahtuman tiedot

Mitä? Jalankulkijoiden taiteiden ilta

Milloin? Torstaina 17.10. klo 17:30-19.

Missä? Keskuskirjasto Oodi. Ryhmätila 3.

Keille? Jäsenille ja kaikille jalankulkijoiden asioista kiinnostuneille.

Mitä mukaan? Paikan päällä tulee olemaan paperia ja värikyniä, mutta varaudu tuomaan näitä tarvikkeita myös itse. Voit tehdä myös digitaalisesti!

Ilmoittautuminen: Ilmoittaudu mukaan, sillä ryhmätilaan mahtuu enintään 16 henkilöä. Ilmoittautuminen tapahtumaan (tapaaminen.net).