Siirry sisältöön.
Helsingin jalankulkijat ry:n logo.

Uusi ääni
kävelylle!

Liity jäseneksi

Etsitään helsinkiläistä koulua koulukatutempaukseen

Julkaistu 7.8.2025.

Helsingin jalankulkijat kampanjoi tänä vuonna koulumatkojen turvallisuuden puolesta ja koulukatujen saamiseksi Helsinkiin. Olemme syksyllä järjestämässä tempausta, jossa jonkin helsinkiläisen koulun lähikatu muutetaan yhden iltapäivän ajaksi viihtyisäksi ja turvalliseksi koulukaduksi.

Meillä on jo tapahtumaan yhteistyökumppaneita, mutta yksi kuitenkin vielä puuttuu - sopiva koulu. Keräämme nyt ehdotuksia sopivaksi kouluksi tapahtumalle!

Etsimämme koulu…

Plussaa, jos olet itse kyseisen koulun oppilaan vanhempi tai koulun opettaja!

Tiedätkö sopivan koulun?

Ilmoita sopiva koulu lomakkeen kautta (Google Forms).

Mikä on koulukatu?

Koulukaduilla tarkoitetaan ajoneuvoliikenteeltä suljettuja katuja koulujen edustalla ja läheisyydessä. Niiden tarkoitus on lisätä koulumatkojen turvallisuutta ja viihtyisyyttä sekä lisätä kävellen tai pyörällä taitettujen koulumatkojen osuutta. Lisäksi koulukadut vähentävät koulualueen ilmansaasteita ja melua.

Koulukadut ovat kansainvälinen ilmiö, mutta Suomessa niitä ei vielä tunneta. Koulukatuja on muun muassa Tanskassa, Iso-Britanniassa, Belgiassa ja Italiassa. Pariisissa sadat vehreät koulukadut täydentävät koulujen pihoja leikin ja oleskelun paikkoina.

Koulukadut voivat olla pysyvästi vain kävelyn ja pyöräilyn käytössä tai suljettuja ajoneuvoliikenteeltä vain esimerkiksi aamu- ja iltapäiväliikenteen aikana.

Kuka?

Helsingin jalankulkijat ry on vuonna 2023 perustettu yhdistys, joka edistää jalankulkua liikkumismuotona ja toimii jalankulkijoiden edunvalvojana Helsingissä.

Kuva: Joséphine Brueder, Pariisin kaupunki.
Valokuva kesäisestä kadusta, jolle on rakennettu pieni kohoesterata, jonka päällä lapsi hyppii.